Savonlinnan kristillinen kasvatus ry

Juuret

Yhdistys on perustettu v. 1991. Sen toimijoilla on näky sukupolvelta toiselle välittyvästä sanomasta.

Ps. 78:3 ” Mitä olemme kuulleet, minkä olemme saaneet tietää ja mitä isämme ovat meille kertoneet, sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka Hän on tehnyt.”

Kristillisen kasvatuksen arvomaailma pohjautuu raamattuun. Uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen, joka on luonut äärettömän maailmankaikkeuden pienintä yksityiskohtaa myöten. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja rakkautensa kohteeksi.

Kymmenen käskyä ohjaavat Jumala-suhteen kunnioittamiseen ja hoitamiseen, työn ja levon vuorotteluun , elämän suojelemiseen, vanhempien ja yleensä toisen ihmisen oikeuksien arvostamiseen.

Yhdistys on yhteiskristillinen. Jäsenet kuuluvat eri kristillisiin seurakuntiin (mm. evankelisluterilainen kirkko,  vapaaseurakunta ja helluntaiseurakunta).

Toiminta

Savonlinnan Kristillinen Kasvatus ry sääntöjensä mukaan voi ” … ylläpitää kristillisiä päiväkoteja, kouluja, kurssitoimintaa sekä toteuttaa päämääriensä edistämiseksi kaikenlaista toimintaa sosiaalisessa mediassa ja erilaisessa kustannustoiminnassa.”

Yhdistys ylläpitää Taidepäiväkoti Tähteä. Päiväkodin perustamisen jälkeen yhdistys on tehnyt aktiivista yhteistyötä Savonlinnan kaupungin, eri yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Vuonna 2012 marraskuussa järjestettiin varhaiskasvatusalan henkilöstölle koulutusta.

Seuraavana vuonna 2013 yhdistys osallistui Savonlinnan Seudun Kolomoset organisoimaan kevättoritapahtumaan. Yhteistyö yliopiston kanssa sai myös alkunsa. Yhdistys, päiväkoti ja taiteilijakummit ovat osallistuneet Wanhan Savonlinnan joulun avauksiin vuodesta 2013 alkaen.

Yhdistys kuuluu valtakunnalliseen Kristillisen Kasvatuksen verkostoon.

Tervetuloa kannatusyhdistyksen jäseneksi